Hoitola
Kauneushuone Katariina on vuonna 2017 perustettu hoitola. Täällä sinua palvelee SKY-Cidescokosmetologi Milla Ranta. Olen valmistunut kosmetologiksi vuonna 2003 ja siitä lähtien olen tehnyt hoitotyötä.
Tällä hetkellä toimin hoitolatyön lisäksi Bioline Jatò-sarjan kouluttajana kosmetologikouluissa.
Rakastan työtäni ja teen sitä suurella sydämellä, aina asiakkaan tarpeet ja toiveet huomioiden. Kauneushuone Katariinassa pääset rentoutumaan rauhallisessa ja visuaalisesti kauniissa hoitolassa, jossa palvelen jokaista asiakasta yksilöllisesti, vailla kiirettä.
Lämpimästi tervetuloa hoitoihin!
”Hoitola on hyvin viihtyisä, raikas ja rauhallinen. Musiikki taustalla hoidon aikana on hyvin rentouttava, joka tuo ihanan olon koko hoidon ajaksi oltiin sitten hiljaa tai ei.
Milla itsenään on ihana tyyppi kenen kanssa on kiva käydä erilaisia keskusteluja ja ei ole missään vaiheessa kisuallista, vaikka olisikin hiljaa kun nauttii hoidosta.”
”Olen käynyt monessa paikassa vahauksissa, mutta Milla on ykkönen: tarkkaa työtä, mutta samalla todella tehokkaasti ja sopivalla hinnalla. Milla myös aistii, milloin asiakas haluaa vain olla hiljaa ja milloin taas jutella. Suosittelen!”